Julkaistu: 21.08.2013 | Arkistoitu:21.02.2014Rakennusalan pienyrittäjä Jouni Peltomaa on vuoden 2013 Winny-voittaja
Kuntoutujien työllistämisen Winny-palkinto jaettiin 20.8.2013 Yyterin näkötornissa Satakunnan Yrittäjät ry:n Startti-illassa. Valintaraatiin kuuluivat myös SAMKin ja TE-toimiston edustajat. Voittaja on yrittäjä Jouni Peltomaa, Rakennuspalvelu Peltomaasta Kankaanpäästä. ”Tuntuu hyvältä saada palkinto. Samoin se, että ehdin ennen seremoniaa sorsastuksen aloitukseen. Se on vain kerran jäänyt väliin.”

Jouni Peltomaa on tehnyt rakennustöitä parikymmentä vuotta. Vuonna 2007 hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja perusti yrityksen. ”Ensin tein yksin, mutta aika alusta lähtien on ollut pari miestä hommissa. Tällä hetkellä teemme töitä viiden hengen miehityksellä.”

Peltomaan mielestä kaikille täytyy antaa mahdollisuus, taustalla olevista seikoista huolimatta: ”Pienyrittäjänähän on muutenkin joustava, se on perusjuttu. Tärkeintä on, että työntekijällä itsellä on halu työhön. Siitä se lähtee. En usko yleisestikään, että yrittäjillä on ennakkoluuloja esim. mielenterveyskuntoutujia kohtaan, jos vain asioiden järjestelyyn saa apua, avaimet käteen -palvelun.”

Työnantajan palveluohjaajana toimi Harri Hieta Kankaanpään aikuiskoulutussäätiön Valtti-työpajan Pito-hankkeesta. ”Harri soitti ja ehdotti henkilöä ensin työkokeiluun. Kun se meni hyvin, hän auttoi palkkatuen hakemisessa. Palkkatuen merkitys on yrittäjälle ratkaiseva näinä talousaikoina.”

Peltomaa arvostaa sitä, että palveluohjaaja otti rekrytoinnin kokonaisuuden haltuun: ”Minunkin firmassani ”henkilöstöhallinto” kokoontuu puolenyön jälkeen työhuoneessa kun istahdan sinne päivän päätteeksi. Voin sanoa, että ilman työnantajan palveluohjausta työllistäminen olisi jäänyt toteutumatta. Se olisi ollut harmi, sillä jo työkokeiluvaiheessa tuntui, että uusi tulija pääsi hyvin porukoihin. Hyvin ovat työt sujuneet.”

Kuntoutujan rekrytoinnissa helppous tärkeää
Pienyrittäjän kannalta Harri Hiedan kanssa tehty yhteistyö oli kaiken perusta. ”Helpotti täysin, kun Harri hoiti byrokratian. Ei yrittäjä itse kerkiä millään kaikkeen perehtyä. Kyllä voi työllistäminen tyssätä, jos se tuntuu liian hankalalta. Yrittäjä ei helposti soita uudestaan, jos sanotaan, että soitit väärään paikkaan.”

Harri Hieta iloitsee Jouni Peltomaan voitosta: ” Yhteinen aaltopituus löytyi helposti. Lähtökohta on, että puhutaan samaa kieltä ja että yrittäjä saa sellaisen työntekijän, jonka hän tarvitsee. Sama ihminen auttaa käytännön jutuissa ja on yrittäjän puolella. Tärkeintä on, että syntyy luottamus.”

”Uskon että enemmän löytyisi niitä yrittäjiä jotka työllistävät tuetusti, jos heille olisi tarjolla helposti saatavissa tämänkaltaista apua.” summaa Jouni Peltomaa kokemuksensa.




<-- Takaisin


Työmieli / Kaarina Latostenmaa, +358 44 710 3662, kaarina.latostenmaa (at) samk.fi,
Satakunnan ammattikorkeakoulu, Satakunnankatu 23, 28130 Pori